Bolt Action - The Soviet Union - Weapons Team
- Vähissä – 3 kpl jäljellä
Jalkaväen aseryhmät ovat tärkeä osa jokaista Bolt Action -armeijaa ja tuovat joukoillesi runsaasti taktista joustavuutta. Tarkka-ampuja-, kranaatinheitin- ja liekinheitinryhmät kuuluvat yleisimpiin ja asettavat vastustajallesi monenlaisia haasteita voitettavaksi.
Tarkka-ampujista tuli puna-armeijan tunnusmerkki etenkin Stalingradin ja Leningradin ankarien piiritysten aikana. Pommitetuissa rakennuksissa ja kellareissa perustettiin ”tarkka-ampujakouluja”, joissa menestyneet tarkka-ampujat välittivät taitojaan jatkuvasti kasvavalle oppilasjoukolle – monet oppilaista olivat naisia. Neuvostopropaganda kiinnitti paljon huomiota menestyneisiin tarkka-ampujiin ja edisti joukkojen keskuudessa ”tarkka-ampujuuden” oppia. Tarkka-ampujat käyttivät kiikaritähtäimellä varustettua pulttilukkoista Moisin-Nagant 1891/30 -kivääriä tai harvemmin puoliautomaattista Tokarev SVT-40 -kivääriä. Käytössä oli useita erilaisia ampumatarvikkeita, kuten valojuova- ja panssarinläpäisypatruunoita. Neuvostoliittolaisilla komppanioilla oli käytettävissään tarkka-ampujia, jotka toimivat ryhmissä tai toisinaan yksin. Puna-armeijan yksittäisissä ryhmissä oli usein nimetty tarkkuuskiväärimies, jolla oli kiikaritähtäimellä varustettu kivääri. Näin korvattiin pitkän kantaman tulivoiman puutetta, joka johtui käytössä olleiden konepistoolien suuresta määrästä. Neuvostoliittolaiset tarkka-ampujat tulivat tunnetuiksi maastotaidoistaan, kyvystään liikkua huomaamatta ja kärsivällisyydestään. Menestyneimmät tarkka-ampujat kukistivat kukin satoja vihollisia – suurin yhdelle tarkka-ampujalle kirjattu määrä oli noin 500.
Venäläisen jalkaväen toisessa maailmansodassa käyttämä vakiomallinen kevyt kranaatinheitin oli 50mm Infantry Mortar Model 1940 (50-PM 40), edullisempi versio aiemmasta vuoden 1938 mallista. Lisäksi Neuvostoliiton armeija sai Isosta-Britanniasta huomattavan määrän 2 tuuman kranaatinheittimiä Lend-Lease-ohjelman kautta. 50 mm:n kranaatinheitintä pidettiin ”komppanian kranaatinheittimenä”, toisin kuin raskaampia pataljoonien 82 mm:n ja rykmenttien 120 mm:n kranaatinheittimiä. Aluksi 50 mm:n kranaatinheittimet osoitettiin yksittäisille ryhmille joukkuetasolla, mutta myöhemmin niitä koottiin useammin komppaniatasolle, jotta niitä voitiin käyttää suurempina määrinä yhdessä. Ase oli kevyt kantaa, ja sillä voitiin ampua sirpale- tai savukranaatteja yli 800 jaardin päähän.
Neuvostoliittolaiset käyttivät liekinheittimiä laajalti, myös kiinteitä malleja, kuten FOG-1, joita kaivettiin maahan bunkkereiden ja juoksuhautojen suojaksi. Muiden tehokkaiden panssarintorjunta-aseiden kehityksen puutteiden vuoksi puna-armeijan doktriinissa painotettiin voimakkaasti liekinheittimien käyttöä sekä panssarintorjuntaan että jalkaväkeä vastaan. Vuonna 1943 perustettiin jopa erillisiä moottoroituja panssarintorjuntapataljoonia, jotka oli varustettu liekinheittimillä. Ylivoimaisesti yleisimpiä venäläisiä liekinheittimiä olivat kannettavat ROKS-mallit. ROKS-2 suunniteltiin siten, että sen polttoainesäiliö näytti tavalliselta repulta ja suutin muistutti kivääriä, jotta se ei herättäisi taistelukentällä ei-toivottua huomiota.
Sisältää seuraavat Warlord Resin Plus™ -miniatyyrit:
- 2 miehen tarkka-ampujaryhmä
- 2 miehen kevyt kranaatinheitinryhmä
- 2 miehen liekinheitinryhmä
Nämä miniatyyrit on valettu uudesta ja parannetusta Warlord Resin Plus™ -hartsistamme