Bolt Action - The Soviet Union - Weapons Team (Winter)
- Vähissä – 1 kpl jäljellä
Jalkaväen aseryhmät ovat tärkeä osa jokaista Bolt Action -armeijaa ja antavat joukoillesi runsaasti taktista joustavuutta. Tarkka-ampujapartiot, liekinheitinryhmät ja kevyet kranaatinheitinryhmät kuuluvat yleisimpiin ja asettavat vastustajasi ratkaistavaksi monenlaisia haasteita.
Tarkka-ampujasta tuli puna-armeijan tunnuskuva erityisesti Stalingradin ja Leningradin julmien piiritysten aikana. Pommitusten raunioittamiin rakennuksiin ja kellareihin perustettiin ”tarkka-ampujakouluja”, joissa menestyneet tarkka-ampujat siirsivät taitojaan jatkuvasti kasvavalle oppilasjoukolle – monet oppilaista olivat naisia. Neuvostopropaganda kiinnitti menestyneisiin tarkka-ampujiin paljon huomiota ja edisti joukoissa ”tarkka-ampujuuden” oppia. Tarkka-ampujat käyttivät kiikaritähtäimiä joko pulttilukkoisessa Moisin-Nagant 1891/30 -kiväärissä tai harvemmin puoliautomaattisessa Tokarev SVT-40 -kiväärissä. Käytössä oli useita ammustyyppejä, muun muassa valojuova- ja panssarinläpäiseviä ammuksia. Neuvostoliittolaiset tarkka-ampujat toimivat komppaniatasolla pareittain tai ryhmissä, joskus myös yksin. Puna-armeijan yksittäisissä ryhmissä oli usein erikseen nimetty tarkka-ampuja, jolla oli kiikaritähtäimellä varustettu kivääri. Näin pyrittiin korvaamaan pitkän matkan tulivoiman puutetta, joka johtui käytössä olleiden konepistoolien suuresta määrästä. Neuvostoliittolaiset tarkka-ampujat tulivat tunnetuiksi maastotaidoistaan, kyvystään pysyä huomaamattomina ja kärsivällisyydestään. Menestyneimmät tarkka-ampujat surmasivat kukin satoja vihollisia – suurin yksittäiselle tarkka-ampujalle kirjattu määrä oli noin 500.
Venäläisen jalkaväen toisessa maailmansodassa käyttämä vakiomallinen kevyt kranaatinheitin oli 50mm Infantry Mortar Model 1940 (50-PM 40), joka oli edullisempi versio aiemmasta vuoden 1938 mallista. Lisäksi Neuvostoliiton armeija sai Isosta-Britanniasta huomattavan määrän 2 tuuman kranaatinheittimiä Lend-Lease-ohjelman kautta. 50 mm:n kranaatinheitintä pidettiin ”komppanian kranaatinheittimenä”, toisin kuin raskaampia pataljoonatason 82 mm:n ja rykmenttitason 120 mm:n kranaatinheittimiä. Aluksi 50 mm:n kranaatinheittimet jaettiin yksittäisille ryhmille joukkuetasolla, mutta myöhemmin niitä koottiin useammin komppaniatasolle, jotta useampia heittimiä voitiin käyttää samanaikaisesti. Ase oli kevyt kantaa, ja sillä voitiin ampua sirpale- tai savukranaatteja yli 800 jaardin päähän.
Neuvostoliittolaiset käyttivät liekinheittimiä laajasti, muun muassa kiinteää FOG-1-mallia, joka kaivettiin maahan suojaamaan bunkkereita ja juoksuhautoja. Koska muiden tehokkaiden panssarintorjunta-aseiden kehityksessä oli puutteita, puna-armeijan taisteluopissa painotettiin liekinheittimien käyttöä sekä panssarintorjuntaan että jalkaväkeä vastaan. Vuonna 1943 perustettiin jopa erillisiä moottoroituja panssarintorjuntaliekinheitinpataljoonia. Ylivoimaisesti yleisimmät venäläiset liekinheittimet olivat kannettavia ROKS-malleja. ROKS-2:n polttoainesäiliö suunniteltiin tavallisen repun näköiseksi ja suutin kivääriä muistuttavaksi, jotta ase ei herättäisi taistelukentällä ei-toivottua huomiota.
Laatikko sisältää:
- Kuusi Warlord Resin™ -miniatyyriä
- Muoviset alustat
- Kolme käskynoppaa
Nämä miniatyyrit on valettu uudesta, parannetusta Warlord Resin Plus™ -materiaalistamme.